SIIKAPUTAAN ASUKASYHDISTYS RY

Siikaputaan Asukasyhdistys on perustettu Haukiputaalla 14.12.2000 ja merkitty Yhdistysrekisteriin 31.05.2001. Asukasyhdistykseen voi liittyä jäseneksi jokainen Haukiputaalla, Sankoniemen, Siikasaaren ja Keiskan alueella vakinaisesti asuva, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistyksen toiminta-alue rajoittuu läntiseltä osaltaan Kiiminkijokeen.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää alueellista asukastoimintaa järjestämällä ja tukemalla kotipaikkakuntansa asukkaiden toimintaa voitontavoittelua ja keinottelua vastaan hyvän, edullisen, turvallisen ja viihtyisän asumisen, monipuolisten palveluiden sekä terveellisen ympäristön puolesta. Yhdistys edistää asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa asuinympäristönsä kehittämiseen

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi periä jäsenmaksuja, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten kiinteää ja irtainta omaisuutta, voi toimeenpanna luvanvaraisia arpajaisia ja rahankeräyksiä ja toteuttaa toiminnan laadun mukaisia hankkeita julkisyhteisöjen varoilla.

Asukasyhdistys on keskittänyt alkuvuosiensa toiminnat alueen ympäristön parantamiseen. Tähän liittyen alueen halki aikoinaan vapaana virrannut tulvauoma on kunnostettu bioväyläksi, jonka virtausolosuhteita on parannettu pumppaamalla vettä joesta väylään. Työt tulvauomassa jatkuvat edelleen tavoitteena johtaa joen yläjuoksulta vettä väylään niin, että vapaavirtaus toteutuu. Yhteistoiminnassa kunnan kanssa kunnostuk- sen kohteena ovat olleet Keiskan koulun seutu, bioväylän varren luontopolut, ranta-alueet ja hiihtolatuverkostot.

Kunnostustyö on kohdistunut myös Haapanokanpuistoon, josta on poistettu rumentavaa puustoa, avattu vanha tulvauoma, rakennettu silta uimarannalle ja kunnostettu uimarannan seutua. Siikasaaren yhteisrannan kunnostus aloitettiin viime syksynä, mutta työ keskeytyi syystä, että meriveden korkeus oli jäiden tuloon saakka jatkuvasti 50 – 100 cm normaalin yläpuolella. Työ saatetaan loppuun nyt keväällä. Hankkeen tarkoituksena on parantaa pienveneiden kesän aikaista säilyttämistä rannassa ja muutoinkin kunnostaa ranta-alueen yleisnäkymää ja toimivuutta.

Kiiminkijoki on alajuoksultaan ollut jo kauan asukkaiden huolena. Tiheän vesikasvillisuuden peittämä joki mataloituu vuosi vuodelta kiihtyvällä vauhdilla. Joen kunnostamiseksi tehdyt aloitteet on hylätty vedoten rahapulaan. Tilanteen parantamiseksi Asukasyhdistys ryhtyi toimenpiteisiin tavoitteena kaislikoiden hävittäminen niittämällä koko suistoalueelta. v. 2003 saimme Ympäristökeskukselta käyttöömme niittokoneen viikon ajaksi. Tuolloin niitettiin Siikasaaren puoleinen osa joesta ja osin Santaholman edustaa. Aika loppui kesken. V. 2004 emme saaneet konetta lainkaan syystä, että Ympäristökeskuksen oma ohjelma ei antanut myöten meidän tarpeille. Tuolloin päätimme hankkia oman koneen, jota hanketta varten teimme JOMMA´lle / TE-keskukselle hankesuunnitelman ja avustusanomuksen. 21.9.2004 saimme hyväksytyn päätöksen hankkeellemme ja ryhdyimme toteuttamaan oman kaislan- niittokoneen ( KANIKO ) rakentamista.

Niittokoneen valmistuttua niitimme kesällä 2005 Kiiminkijoen kaislikot kirkon kohdalta jokisuulle, pääosin kahteen kertaan, keräsimme leikatun kasvillisuuden ja nostimme ne maihin poiskuljetettavaksi. Kaikki tämä talkootyönä. Samat toimenpiteet toistuivat seuraavanakin kesänä, jolloin joen näkymää rumentavat kaislikot niitettiin kahteen kertaan jokisuun tuntumaan saakka. Niittotyö toteutetaan tulevanakin kesänä.

Pentti Auranaho
Puh.johtaja